Opiskeluaikana tyylilliset kokeilut jatkuivat hajanaisina, kunnes löysin kubistien 1900-luvun alkupuolen maalauksia. Kubistien tapa käyttää liikettä ja rytmiä ja tarkastella kohdetta useista suunnista tuntui mielenkiintoiselta ja rohkealta. Aloin soveltaa kubistisvaikutteista muodon ja rytmin korostamista kaikkiin aiheisiini. 1970-luvulla tekemieni maalausten sisältö on useimmiten muodon ja rytmin sommittelua kuvapinnalle. Kubististen vaikutteiden vähenemisestä huolimatta on maisema edelleenkin kohde, jonka muotoihin eläytyminen käynnistää työskentelyn. Sen edetessä luonnonhavainto jää taka-alalle, kun mielessä ollut hahmoton sisältö alkaa saada luonnonhavainnosta itselleen muotokielen. Tämä tulee parhaiten näkyviin teossarjoissa, joissa alkukuvasta on muunnelmien kautta saavutettu visuaalisen ja sisällöllisen kehityksen loppu. Sellainen on esim. teossarja Sarjasta Muodonmuutoksia: lehmus, joka on kuvaus kohtaamisesta, menetyksestä ja luopumisesta.

Ihminen muotokuvan ja erilaisten sommitelmien aiheena on maailmantaiteen tutuimpia teemoja. Muotokuvan tekijälle yksi suurimmista haasteista on ihmisen silmien ilmeen ymmärtäminen ja sen siirtäminen kuvapinnalle. Elävän katseen mysteeri tekee jokaisesta muotokuvatilanteesta uuden ja haastavan. Ihmistä on kuvattu myös symbolein ja allegorioin. Tätä tekotapaa edustaa teossarja ystäväni Arin muistolle.

Maalauksen, jopa teossarjan, aihe voi syntyä spontaanisti kuten sirkusteemani, joka alkoi satunnaisesta sirkuksessa käynnistä 1980. Myöhemmin sirkusteemasta kehittyi uusia aiheita kuten Sarjasta mies ja Linna metsässä. Ensinmainitun keskeinen ajatus on oman menneisyyden kohtaaminen ja sen vaikutus nykyhetkeen. Jälkimmäisessä pohdin ihmisen tarvetta ulkoisiin ja sisäisiin piilopaikkoihin. Piilopaikka voi olla kesämökki, jonne mennään olemaan rauhassa. Se voi olla myös vain ajatuksille varattu salainen soppi jossain mielemme perukoilla.